lauantai 24. elokuuta 2013

Tyhjennä mieli ja hyppää kyytiin!





”Tyhjä mieli on Jumalan leikkikenttä.”

Osho [1]


Tervetuloa uuteen blogiini!

Saat mennä on blogi matkasta henkilökohtaiseen taiteilijuuteen meditaation avulla. Matka on fyysinen, henkinen ja kirjallinen.

Fyysisesti matkaan Intiaan ja harjoitan siellä muiden töiden lisäksi meditaatiota säännöllisesti. Henkinen matka muodostuu meditaatiosta. Syvälle itseen matkaaminen on kiinnostavaa, ja olen kiitollinen että voin jakaa sitä täällä teidän kanssanne.

Kirjallisena matkana toimii tämä blogi, joka on samalla kirjallinen opinnäytetyöni Metropolia AMK:n esittävän taiteen linjalla. Valmistun keväällä 2014 teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Osa ammatti-identiteettiäni on taiteilijana toimiminen ja sitä opinnäytetyöni on vahvistamassa.

Piirsin noin kolme vuotta sitten ensimmäisen vuosikurssin ensimmäisellä kurssilla kolmion. Kaikki lähti siitä, kun opettajamme Metsälintu Pahkin (ent. Pahkinen) sanoi luennolla liikkeen olevan tietoa, joka alkaa siitä, mihin sanat loppuvat. Samalla viikolla luin Oshon tekstejä ja törmäsin ajatukseen, että meditaatio alkaa siitä, missä mieli loppuu. Vuosia aikaisemmin olin kuullut keskustelupätkän, jossa joku mainitsi uskon alkavan siitä, missä todisteet loppuvat. [2,3]

Nämä kolme näennäisen erilaista kokemusta yhdistyivät kolmioksi, joka puhutteli minua. Koin ajatukset taiteilijan suhteeksi tietämiseen.



Opinnot jatkuivat ja tein paljon muita asioita. Kolmio ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan vaan nousi mieleeni yhä uudestaan. Näiden vuosien aikana olen meditoinut koko ajan enemmän ja maailmankuvani on muuttunut yhä henkisemmäksi.

Nyt aika on kypsä ja laitan itseni likoon. Lähden tutkimaan, mitä meditaatio minussa taiteilijana liikuttaa. Jaan matkani täällä julkisesti ja toivon, että mahdollisimman moni osallistuu keskusteluun ja ennen kaikkea lähtee astelemaan omia sisäisen luovuuden polkujaan.

Ilokseni olen saanut rinnallakulkijaksi ja ohjaajaksi tälle oppimistaipaleelle Metsälintu Pahkinin, joka on paitsi erinomainen tanssinopettaja, myös inspiroiva esimerkki siitä, kuinka henkisyys ja ammatillisuus voivat kulkea käsi kädessä täydentäen ja ruokkien toisiaan. Kiitos Metsis, että olet mukana ja uskot tähän <3

P.S. Seuraa, mitä muuta Intiassa tapahtuu blogissamme Namaskaram Sukritham.


Lähteet

1. Osho 1998. Meditaatio on... Helsinki: Delfiini Kirjat.

2. Osho. 1999. Luovuus – kohtaa sisäinen voimasi. Helsinki: Delfiini Kirjat

3. Pahkinen, M. 2010. Kehollisuus yhteisöllisen kokemisen avaimena. Taiteenfilosofian luento 28.8.2010. Metropolian AMK, esittävän taiteen koulutusohjelma. Luentomuistiinpanot.

2 kommenttia: