maanantai 20. lokakuuta 2014

Elementit tarkastelussa



"It is the ego which separates the individual from unity with others and within himself."
Swami Vishnu Devananda [1]

Seuraavaksi käyn läpi teoksen eri elementtejä, niiden taustaa ja sitä, kuinka näennäisen irralliset palaset tuottivat eheän kokonaisuuden ja kertoivat enemmän minusta kuin itse osaisin. Kaikki tässä postauksessa käsitellyt elementit ovat nousseet meditaatiosta kuin ehdotuksina joltakulta muulta. Uskon kuitenkin niiden olevan sellainen osa minua, johon en ollut aiemmin päässyt tutustumaan, koska taiteilijaego on etuillut todellista minää. Olen järkeistänyt asian niin, että olen todella päässyt kuuntelemaan itseäni, kehoani ja alitajuntaani, kun ajatukset siitä, millaista taidetta Juuri Minun olisi tehtävä, on hiljennetty meditaatiolla.

Shivan tanssi

Shiva on hindujumala, joka tanssillaan tuhoaa vanhaa ja luo uutta. Shiva määritellään monijumalaisessa hindulaisuudessa pääjumalaksi, universumia pyörittäväksi voimaksi. Shivaa pidetään universaalin tietoisuuden ilmentymänä. [2]

Shivan tanssi oli ensimmäinen suora ja kirkas muistiinpano, jonka oma harjoitukseni aiheutti. Myöhemmin opin, että Shivan tanssi koostuu viidestä perusperiaatteesta: Luomisesta, säilyttämisestä, tuhoamisesta, illuusiosta ja vapautumisesta. Ennen näiden opiskelua olin rakentanut teoksen, joka temaattisesti toisti Shivan tanssin periaatteita. Kaikki, mitä lopulliseen teokseen päätyi, toisti tai varioi Shivan tanssia eri suunnista.

Tulkitsen itse tätä teokseni määrittävintä elementtiä ohjeena itselleni: voidakseni tehdä itseni näköistä, omaa taidettani, on minun tuhottava määrittelyni siitä, mikä on "minun näköistäni" tekemistä tai omaa "käsialaa" performanssissa tai teatterissa.

Olen kantanut mukanani hyvin voimakkaita määreitä itsestäni teatteri-ihmisenä. Ne rapisivat prosessin edetessä yksi toisensa jälkeen ja jättivät jälkeensä mahdollisuuksia ihmettelevän ihmisen. Minut.

Keskellä oleminen

Jossakin kohtaa sain tietää, että katsojat ovat ympärilläni, että minä olen keskellä. Se hämmensi. Olin jo ajatuksissani valinnut neljännen seinän suojaamaan itseäni ja piirtänyt mahdollisia näyttämökuvia, joihin olin mielessäni lavastanut itselleni jopa pieniä piiloja, joiden takana osa asioista tapahtuisi. Nämä lavastusajatukset eivät olleet meditaation jälkeisissä kirjoitushetkissä nousseita, vaan perinteisen järkeilyni tulosta. Olin jotenkin onnistunut vakuuttamaan itselleni, että tila-asioissa eivät päde samat säännöt kuin muissa teoksen osissa.

Tämä piilossa oleminen liittyy varmasti omaan pelkooni näkyvillä olemisesta. Ei siis ihme, että teosta ja sen teemoja paljon paremmin palveleva keskellä oleminen sai aluksi aikaan lähinnä kauhua. Kuten joka kerta, suostuin siihen silti ja pelon kohtaaminen kannatti. Keskellä oleminen kertoi minulle näkyväksi tulemisesta, nähdyksi suostumisesta sen sijaan, että olisin piilossa vanhojen määritelmien takana. Myös ajatus Shivan tanssin useista puolista ja teokseni eri näkökulmista pääsi paremmin esiin.

Matonkuteet ja räsymatot

Jostain se tuli selvänä ja kirkkaana: käytä matonkuteita. Minulla ei ole mitään aikaisempaa yhteyttä tai kokemusta matonkuteista. Ne kuitenkin alkoivat kiehtoa materiaalina ja löysivät merkityksensä shivan tanssista.

Ainoaksi käsikirjoitetuksi monologiksi teokseen valikoitui kuvaus maton kutomisesta. Monologi tapahtui teoksen lopussa, räsymaton päällä, samalla kun kiersin siniseksi maalatun kehoni ympärille matonkuteita. Maton kutomisen prosessi kertoi minulle suomalaista versiota Shivan tanssista, siitä kuinka vanhaa on tuhottava, jotta uutta pääsee syntymään.

Maton kutominen vanhoista vaatteista ja muista käytetyistä kodintekstiileistä on järkevää, taloudellista ja ekologista. Kotoisista kuteista saadaan mattoihin myös luontevin ja elävin pinta. Kuteiksi tulevat vaatteet ja tekstiilit pestään ennen leikkaamista. Kaikki paksut kohdat, kuten saumat, halkiot ja vetoketjut poistetaan. Samoin hauraiksi kuluneet kohdat. 
Samoin hauraiksi kuluneet kohdat.
Kuteet leikataan suoriksi ja tasaisiksi suikaleiksi. Isoista kangaspaloista leikkaaminen on helpompaa. Pieniä tilkkuja voi ommella ensin isoksi levyksi ja leikata vasta sitten. Kudetta leikatessa on käännekohtien kulmat hyvä pyöristää. Kuteiden leikkaaminen vie aikaa ja on myös melko pölyistä puuhaa.

Minulle matonkuteet edustivat uudistumista niistä oletuksista, joiden varaan olin rakentanut omaa ammatillista identiteettiäni. Ja samaan aikaan sitä kosmista yhteyttä, joka pätee kaikessa kiertokulussa: jotakin on tuhouduttava, jotta uudelle on tilaa. Menetyksen ja kivun ohella tuhoon liittyy myös kauneutta ja mahdollisuuksia.

Alastomuus

Tämä oli ehdottomasti vaikein asia, jonka meditaation ja liikkeen yhdistelmä tarjosi. Alastomuus näyttämöllä ei ole koskaan kuulunut suosikkiasioihini. Se vie fokuksen kerrottavalta asialta, koska alaston ihmiskeho pelaa helposti shokkiarvolla, naiskuvalla ja itsekorostuksella tehden näyttämökuvista narsistisia, ekshibitionistisia ja hukuttaen alleen itse asian... jos teoksella on muuta asiaa kuin näyttää alastomuutta.

Olin alasti noin puolet ajasta. Leikkelin vaatteitani matonkuteiksi, kunnes minulla ei ollut päällä enää mitään ja puhuin puoliksi improvisoitua monologia siitä, miten näen alastomuuden esittävässä taiteessa, kuinka suhtaudun itseeni teatterintekijänä ja kuinka vähän arvostan taiteilijaa itseään käsitteleviä teoksia. Kohtaus saattoi näyttäytyä sarkastisena kommentointina omaan työhön, mitä se varmasti osittain olikin. Mutta ennen kaikkea se oli minulle sen vanhan tuhoamista, minkä varaan olin teatteriminääni rakentanut.

Vaatteiden tuhoaminen ja alastoman kehon paljastaminen oli oma Shivan tanssini.

Alastomuus oli sen paljastamista, kuka todella olen, ilman roolivaatteita ja ylimielistä oikeassa olemisen pakkoa. Se oli nöyrtymistä oman itseni edessä ja nähdyksi tulemista sellaisenaan, paljaana.

Lähteet

1. Devananda, V. 1978. Meditation and Mantras. Delhi: Om Lotus Publications

2. Shashidharan, K. P. 2012 Cosmic dance of Shiva. http://timesofindia.indiatimes.com/life-style/Cosmic-dance-of-Shiva/articleshow/10485316.cms