"Tuho hätkäytti kun kangas silppuitui. Luottamuksen ja varovaisuuden veitsenterällä liikuttiin. Viaton alastomuus, kuin lapsella, ei lihallinen vaan henkinen, olentomainen. Muodonmuutos eli metamorfoosi, kun toukka hylkää kotelonsa. Pelon luonnollisuus. Sininen henkisyys."
Katsojakokemus
Nyt blogin loppusuoralla pyrin tiivistämään koko opinnäytetyöprosessin yhteen postaukseen. Blogimuotoisuus tekee lukemisesta helposti sirpaleista ja lukija saattaa hukkua pohtimaan, mikä liittyy mihinkin. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on selkeyttää teorian ja käytännön suhdetta ja tehdä yleiskatsaus koko opinnäytetyöprosessiin.
Jos meditaation käsite tuntuu vieraalta, suosittelen lukemaan kirjoituksen Meditaatio: mitä, miksi ja miten?
Pitkin tekstiä löytyvät linkit ohjaavat tämän blogin aikaisempiin kirjoituksiin, joista olen poiminut mukaan aiheen hahmottamisen kannalta merkittävimmät syventämään tässä bloggauksessa esiin nousevia teemoja.
Kaikki lähti kolmiosta
Nautin teoreettisesta pyörittelystä, asioiden paperille laittamisesta, maailman järjestämisestä ja ilmiöiden käsitteellistämisestä. Tämän työn teoreettisena lähtökohtana on ollut heti alusta pitäen piirtämäni kolmio, jolla pyrin kuvaamaan taiteilijan suhteita tietämiseen. Kolmion eri kulmista voi lukea enemmän niille omistetuista postauksista:
Missä mieli loppuu, meditaatio alkaa
Missä todisteet loppuvat, usko alkaa
Missä sanat loppuvat, liike alkaa
Prosessin aikana suhteeni kolmioon kirkastui ja se muuttui haaleasta aavistuksesta välineeksi, jolla hahmotan luovuutta työssäni. Luovuuden olen määritellyt taiteilijan tietämisen tavaksi.
Ajattelen, että omaan luovuuteen, eli taiteilijan tietämiseen kiinni pääsemiseen vaaditaan mielen, todisteiden ja sanojen ohittamista. Meditaatio, usko ja liike toimivat tässä työkaluina. Taiteilijan tietäminen on jotain sellaista salattua (usko), jolla ei ole nimeä. Se asuu kehossa (liike) ja kaiken järkeilyn takana (meditaatio).
Harjoitusprosessi
Kolmion kehittämisen jälkeen, seurasi parin vuoden pohdinta siitä, kuinka sen teoriaa olisi käytännössä paras koetella. Ohjasin esityksiä, joiden harjoitusprosesseissa käytettiin meditaatiota. Meditoin itse ja rohkaisin muita meditoimaan. Pidin kuitenkin itseni käsivarrenmitan päässä siitä, miten saisin todella kosketuksen kolmiooni: kokeilemalla käytännössä. Välttelin ajatusta siitä, että laittaisin likoon muiden ihmisten sijaan itseni.
Kun lopulta suostuin huomaamaan, että oma kokemus on tässä ensisijaisessa asemassa, alkoi suhde työhön selkiytyä. Harjoitteleminen ei ollut aina helppoa, mutta se tuotti tulosta ja syvensi aavistelujani meditaation vaikutuksista luovaan työhön. Kokemus laajensi ymmärrystäni siitä, että harjoittaminen toimii paitsi tiedollisissa ja taidollisissa, myös spiritualistisissa yhteyksissä.
Esityksellinen teososa
Teososa Tuhon välttämättömyydestä, antoi pohdinnalle muodon ja toimi tämän opinnäytetyön tuloslukuna. Teos muutti käsitystä itsestäni taiteilijana ja ihmisenä. Teoksen toteuttaminen pakotti katsomaan sisään ja tuottamaan sisältä ulos. Monologisen esitysteoksen avulla päästin itseni dialogiin maailman kanssa.
Oli hämmästyttävää kohdata oma itsensä ilman taiteilijaegon suojakuorta ja samalla hyväksyä kaikki ne elementit, jotka meditaatioharjoituksen herättäminä nousivat esiin ja päätyivät osaksi teosta.
Mitä jäi käteen?
Kaikki, mitä olen tämän prosessin varrella kokenut ja löytänyt, tiivistyy luovuuteen.
Luovuus on siihen suostumista ja sen hyväksymistä, kuka todella on.
Taiteilijan tietäminen on kahlitsematonta, omakohtaista luovuutta, joka nousee jostakin tuntemattomasta. Emme voi olettaa luovuuden löytyvän ulkopuoleltamme. On käännyttävä sisäänpäin ja suostuttava katsomaan, mitä sieltä löytyy.
Luova työ tai taiteen tekeminen eivät vaadi tietynlaisia toimintatapoja. Kehittämäni kolmio ja siihen liittyvät harjoitteet ovat työkaluja, joiden avulla omaa luovuuttaan on mahdollista löytää ja kokea. Järkeilylle ja teoreettiselle pyörittelylle on aikansa ja paikkansa. Todellinen luovuus ei kuitenkaan taivu teorioihin. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti