"Meditation means a continuous dehypnotizing from identification with body, mind, name and form."
Swami Vishnu Devananda [1]
Seuraavat postaukseni käsittelevät opinnäytetyön teososaa ja sen syntyprosessia pääpiirteissään.
Tuhon välttämättömyys oli tuloste siitä, mitä tapahtuu, kun taiteilija meditoi. En harjoitellut tai tuottanut mitään materiaalia teokseen meditoimatta ensin. Harjoitusprosessi eteni alusta loppuun aika samalla tavalla: meditoin puolesta tunnista tuntiin, kuuntelin ja liikutin kehoani toisen mokoman. Sitten kirjoitin vauhdilla ylös kaiken, mitä paperille valui.
Aikomuksenani oli pyrkiä mahdollisimman sensuroimattomaan tuottamiseen. Tapanani on syynätä jokainen idea ja torpata suurin osa ennen kokeilemista. Nyt tartuin kaikkeen, mitä meditaatiosta ja kehosta nousi.
Aluksi ei noussut paljon mitään. Jotain liikkeitä, joita huomasin toistavani, neuroottista tarkkailua siitä, mikä on esittämistä ja mikä ei. Kirjoitettu materiaali tuolta ajalta on täynnä tuskaa kehon kuuntelemiseen suostumisesta, opitun ja "oman" liikkeen eroista sekä identiteettikipuiluja sen suhteen, voinko tehdä esittävää teosta, kun en koe olevani esiintyjä. Jossakin vaiheessa jotain napsahti. Meditaatio syveni ja helpottui, keho alkoi viestiä selkeämmin. Tai ehkä on rehellisempää sanoa, että opin hiljalleen kuuntelemaan kehon viestejä ja vastaamaan niihin liikkeellä.
Tämän jälkeen oli hetken aivan ihanaa. Keho liikkui, tuntui hyvältä ja oikealta. Sitten aloin saada kummallisia ideoita. Nämä ideat tulivat jostain, eivätkä liittyneet mihinkään - kaikista vähiten toisiinsa. Ensimmäiseksi, yhden pitkän ja intensiivisen meditaatio-liiketreenin jäkeen, kirjoitin yllättäen, että teos kertoo Shivan tanssista. Asuin tuohon aikaan Intiassa ja siksi olin päättänyt, etten koske intialaiskliseisiin, vaan kuuntelen omaa itseäni, sitä mitä sisältä nousee. Shivan tanssi nousi yhä uudestaan, voimakkaimpana elementtinään tuho. Tuho tuntui täysin vieraalle aiheelle. Hindumytologia sentään puhuttelee minua. Mutta tuho!
Kipuiltuani aikani säilytin molemmat: tanssin ja tuhon. Halusin pysyä uskollisena valitsemalleni harjoittamisen tavalle, joten en sensuroinut. Meditoin, liikuin, kirjoitin ja annoin kehon ja mielen askarrella tuhon ja muiden Shivan tanssin elementtien ympärillä.
Tämän myöntymisen, ideoille suostumisen jälkeen sain harjoitellessani kohdata yhä enemmän ideoita, jotka eivät sopineet omaan käsitykseeni itsestäni taiteilijana. Alkoi pelottava ja ihmeellinen tutustuminen henkilöön, jonka nahoissa olin viettänyt lähes 30 vuotta, mutta jota en tuntenut yhtään niin hyvin kuin kuvittelin.
Lähde
1. Devananda, V. 1978, Meditation and Mantras. Om Lotus Publications, Delhi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti